KIIKARIEN USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

Suurennussuhde tarkoittaa kohteen kokoa paljain silmin katsottuna verrattuna sen kokoon kiikarilla katsottuna. Jos esimerkiksi kiikarin suurennuskerroin on 10, kohde näkyy 10 kertaa suurempana. Toisin sanoen 100 metrin päässä oleva kohde näyttää kiikarilla katsottuna olevan 10 metrin päässä.

Kameran objektiivi, jonka polttoväli on 1 000 mm, suurentaa viisi kertaa enemmän kuin objektiivi, jonka polttoväli on 200 mm. Sama sääntö pätee kiikareihin, sillä esimerkiksi 20 kertaa suurentava kiikari suurentaa kohteen viisi kertaa suuremmaksi kuin 4 kertaa suurentava. Ainoa ero on, että kameran teleobjektiivin on oltava niin suuri, että se pystyy suurentamaan kuvan kameran melko suurta himmenninaukkoa varten, kun taas kiikarin pitää suurentaa kuva ainoastaan suhteellisesti pienempää ihmisen silmäterän aukkoa varten. Oletetaan, että sinulla on 12-kertaisesti suurentava kiikari. Jos haluat ottaa samalla tavalla suurennetun kuvan 35 mm:n kameralla, tarvitset teleobjektiivin, jonka polttoväli on 700~800 mm. Erityyppiset kiikarit: prismakiikari ja Galileo-kiikari.

Kiikarin erotuskyky ilmaisee, miten hyvin pystyt sen avulla erottamaan kohteen yksityiskohtia. Silmän verkkokalvolla olevien aistinsolujen pinta-ala on suhteellisen pieni. Tämän vuoksi silmän erotuskykyä voi fyysisen harjoituksen avulla parantaa vain rajoitetusti. Ainoa keino erotuskyvyn parantamiseksi on hyvän kiikarin käyttö. Jos käytät kymmenen kertaa suurentavaa kiikaria, erotuskyky on kymmenen kertaa parempi.

Kaikkien kiikareiden todellinen suurennussuhde ja erotuskyky eivät optisen poikkeaman takia vastaa ilmoitettuja arvoja. Jos poikkeamaa on liikaa, niin erotuskyky ei riitä. Vaikka kiikari muuten olisikin erinomainen, kuvan tärinä heikentää erotuskykyä. Suurennussuhteen kasvaessa kasvaa myös käsien tärinän vaikutus kuvaan. Yleisenä sääntönä on, että yli kymmenen kertaa suurentavat kiikarit eivät sovi käytettäväksi käsivaralta. Tämän ongelman ratkaisussa Canon on hyödyntänyt kameraobjektiivien kehitystyössä hankkimaansa tietoa ja kokemusta. Kaksielementtisen tasonkorjaimen, UD-lasin ja asfääristen linssielementtien käytön avulla saavutettavan ihanteellisen erotuskyvyn lisäksi IS-sarjan kiikareissa on ainutlaatuinen Canonin kehittämä kuvanvakain, joka vähentää käsien aiheuttaman tärinän vaikutusta. Siksi Canon-kiikarin avulla näet linnun siiven jokaisen höyhenen kirkkaana ja terävänä.

Erityyppisten kiikareiden optiset rakenteet ovat erilaiset. Vaikka kahden eri kiikarin suurennussuhde on sama, saattaa niiden katselualueen laajuus olla hyvinkin erilainen. Kuvakulmaksi kutsutaan sen alueen laajuutta, jonka kiikarista katsoessasi näet. Laaja kuvakulma on hyödyllinen ominaisuus esimerkiksi lintujen tarkkailuun metsässä.

• Todellinen kuvakulma

Todellinen kuvakulma on sen alueen laajuus kulma-asteina ilmaistuna, joka kiikarista näkyy mitattuna objektiivin keskustasta. Mitä pienempi kiikarin suurennussuhde on, sitä laajempi on optinen kuvakulma. Ja päinvastoin: mitä suurempi suurennussuhde on, sitä pienempi on kuvakulma. Tämän vuoksi on vaikea verrata kahden suurennussuhteeltaan erilaisen kiikarin todellista kuvakulmaa.

• Näennäinen kuvakulma

Tämä arvo lasketaan ISO 14132-1:2002 -standardin mukaisesti ja se ilmaisee sen alueen laajuutta, jonka näet katsoessasi kiikarilla. Se on vertailukelpoinen riippumatta kiikarin suurennussuhteesta. Yleensä katselukulmaltaan yli 60 asteen kiikarit määritellään laajakulmakiikareiksi.

Erimallisten kiikareiden kirkkaudessa on eroja. Eri hintaisten ja kokoisten kiikareiden kirkkaus on erilainen. Kirkkausvaatimukset riippuvat käyttäjän tarpeista.

• Lähtöpupilli

Lähtöpupilliksi kutsutaan sitä kirkkaan valon aluetta, jonka näet katsoessasi kiikarin okulaarilinssiin parinkymmenen sentin päästä. Lähtöpupillin koko ilmaistaan sen aukon halkaisijana millimetreissä. Mitä suurempi lähtöpupilli, sitä kirkkaampi on kiikarin kuva. Kirkkaus ilmaistaan lähtöpupillin aukon neliönä.

Ihmissilmän pupillin halkaisija kirkkaassa valaistuksessa on noin 2–3 mm, joten kiikarin lähtöpupillin pitäisi olla noin 3 mm. Hämärässä pupilli laajenee noin 7 mm, joten yökäyttöön tarkoitetun kiikarin lähtöpupillin pitää olla mahdollisimman suuri. Valitettavasti kiikari on silloin usein myös suurikokoinen ja painava.

• Objektiivin aukon halkaisija

Kiikarin objektiivin etulinssin – jonka kautta valo kulkee – halkaisijaa kutsutaan objektiivin aukoksi. Sen suuretessa suurenee myös kuvan kirkkaus, jos kiikarin laajennussuhde pysyy samana. Ilmiö on sama kuin kamerassa: teleobjektiivin linssin aukon halkaisija on erittäin suuri. Näiden kolmen suhteen voi laskea seuraavalla kaavalla:

Lähtöpupilli = objektiivin aukko / suurennussuhde.

Ihanteellinen kiikari on sellainen, että sillä katsoessasi unohdat käyttäväsi kiikaria. Parhaan käyttökokemuksen saa kiikareilla, joiden kuva-ala on laaja ja kuvanlaatu erinomainen (eli niin hyvä, että et edes huomaa käyttäväsi kiikaria). Jotkut olettavat virheellisesti, että koska huomion keskipiste on kuvan keskustassa, ei reunojen epäterävyydestä ole haittaa. Normaalisti silmän verkkokalvo on tottunut välittämään vastaanottamansa kuvan terävänä, jolloin aivot pyrkivät torjumaan epäterävän kuvan. Tämän vuoksi epäterävän kuvan katsominen pitkään saattaa väsyttää ja aiheuttaa jopa pahoinvointia. Kuvan laatua on vaikea määritellä pelkästään teknisten tietojen perusteella. Helpoin ja varmin tapa todeta laatu on kokeilla kiikaria. Pidä seuraavat seikat mielessäsi, kun valitset kiikaria.

• Näetkö kuvan yhtenä vai kahtena?

Kiikarissa on kahdet rinnakkaiset linssit. Jos valmistusvaiheessa linssejä ei ole kohdistettu tarkasti tai jos kiikari saa kuljetuksen aikana kovan iskun, saattaa rinnakkaisten linssien suuntaus poiketa hieman toisistaan. Tällöin näet kaksi kuvaa. Vaikka yrittäisit korjauttaa kiikarit, linssien suuntaus saattaa silti poiketa. Tällaista kiikaria ei kannata käyttää.

• Onko kuva kyllin terävä?
  

Varmista, että näet kaukana olevat ilmoitusten tekstit tai puiden ohuimmatkin oksat terävinä. Varmista myös, että öisessä näkymässä valot ja tähdet toistuvat terävinä ilman heijastumia ja että muodot eivät vääristy. Kuvan laatua voi olla vaikea määritellä, jos kokeilee vain yhtä kiikaria. Kokeile siksi useita kiikareita ja vertaile niiden eroja.

• Näyttävätkö värit sekoittuvan toisiinsa? Entä vääristyvätkö värit?
  

Kun katsot valkoista kohdetta, kuvassa näkyy sateenkaarimainen rengas. Tätä kutsutaan väripoikkeamaksi eli kromaattiseksi aberraatioksi, ja se heikentää kuvanlaatua. Sitä esiintyy kiikareissa, joissa on suuri aukko ja suuri suurennussuhde. Myös linssien ja niiden pinnoitteiden erot voivat aiheuttaa eroja. Suuntaa kiikari valkoiseen kohteeseen ja tarkista, miten valkoinen kuva on. Värivääristymien vähentämiseksi Canon on lisännyt kiikareihin EF-objektiiveissakin käytetyn UD-linssin (malleissa 15X50 IS AW, 18X50 IS AW, 10x32 IS, 12x32 IS and 14x32 IS), joka tunnetaan erinomaisesta optisesta tekniikastaan. Super Spectra -pinnoitteen ansiosta kuvat ovat kirkkaita ja selkeitä.

• Onko kuva kauttaaltaan terävä?

Monissa kiikareissa on laaja näkökenttä, koska sille on paljon kysyntää. Joissakin kiikareissa laaja näkökenttä on kuitenkin pingotettu, jolloin reuna-alueiden kuvanlaatu heikkenee. Tämä johtuu yleensä kentän kaareutumisesta. Suuntaa kiikari kohti seinää, tarkenna katseesi johonkin yksinkertaiseen kohteeseen ja tarkista, näetkö kaiken tarkasti. Jos kenttä on hyvin kaareva, reunat näkyvät epäterävinä. Tällaista kiikaria ei kannata hankkia. Canon minimoi kentän kaarevuuden vaikutuksia kaksielementtisen tasonkorjaimen ja asfäärisen linssin avulla. Canonin kiikarien kuvanlaatu on erinomainen reunasta reunaan.

• Onko kuva vääristynyt?

Joillakin kiikareilla rakennusten ikkunat ja tiiliseinät näyttävät vääntyvän kohti objektiivin reunoja. Tätä kutsutaan vääristymäksi. Kun vääristymä on tarpeeksi suuri, kohde näyttää epämääräiseltä. Lisäksi kun liikutat kiikaria, kohde näyttää valuvan eikä se näy tarkasti. Canon käyttää tarkkoja asfäärisiä linssejä, jotka korjaavat vääristymät.

• Se ehkäisee kuvan tärinän, joka on kiikareiden suurin ongelma. Kiikareissa on erittäin edistyksellinen kuvanvakain.

  Melkein jokainen, joka on käyttänyt kiikaria urheilutapahtumissa tai konserteissa, huomaa kuvan tärinän ja kiikarin käyttö voi tuntua turhalta. Käyttäjän suurin harmi on ollut kuvan tärinä. Mitä korkeampi suurennussuhde, sitä enemmän tärinää. Yleisohjeena on ollut, että yli kymmenen kertaa suurentavaa kiikaria ei pitäisi käyttää kovin pitkään käsivaralta. Aiemmin ainoa vaihtoehto oli jalusta, mutta jalusta vie tilaa eikä sovellu joka paikkaan. Lintujen tarkkailuun paras kiikari olisi kymmenen kertaa suurentava, mutta kun on liikkeellä jalkaisin, on mukavampaa käyttää enintään 7–8 kertaa suurentavaa kiikaria.

Canon otti ensimmäisenä kiikarivalmistajana käyttöön aktiivisen optisen kuvanvakaimen IS-sarjan kiikareissaan. Mikroprosessorin ohjaama optinen järjestelmä kompensoi liikkeen vaikutuksia, joten käsien liikkumisesta aiheutuva tärinä eliminoituu. Tämän ansiosta jalustaa ei tarvita edes yli 10-kertaisella suurennussuhteella. Kuvanvakain mahdollistaa kiikarin käytön myös liikkeessä.

• Laaja näkökenttä, erinomainen kuva laidasta laitaan Kaksielementtinen tasonkorjain

• Kevyt ja vedenpitävä – erinomainen ulkokäytössä

Canonin lisäksi kaksi muuta valmistajaa myy kuvanvakausteknologiaa hyödyntäviä kiikareita.

• Muuttuvakulmaiset prismat

Kiikarin kaksi tunnistinta havaitsevat sekä vaaka- että pystysuuntaisen liikkeen. Mikroprosessori ohjaa kahta kääntyvää prismaa molemmissa kaukoputkissa ja korjaa saapuvan valon taittokulmaa välittömästi. Järjestelmää käytetään Canonin IS-sarjan kiikareissa.

Edut: Pienikokoinen ja kevyt. Toimii välittömästi, kun kuvanvakain on käynnistetty (järjestelmä käynnistyy painikkeen painalluksella), vakaa (jopa panoroitaessa). 

Haitat: Edellyttää paristoja.

• Optinen siirtyvätyyppinen

Tämä muistuttaa muuttuvakulmaista prismaa, mutta tärinää korjataan tavallisilla linssielementeillä, jotka on kytketty iskunvaimentimiin samaan tapaan kuin Canon EF-objektiivien kuvanvakaimissa.

Edut: Kirkkaampi; korjaa voimakasta liikettä, kuten veneen keinuntaa tai hidasta hengitysliikettä.

• Gyroskooppiin perustuva kuvanvakain

Prisma on kytketty suurella kierrosnopeudella toimivaan gyroskooppiin. Kiikari pysyy vakaana liikkeen määrästä riippumatta. Järjestelmää käytetään Fujinonin Stabiscope-sarjan S1240- ja S1640-malleissa.

Edut: Korjaa hyvin voimakasta tärinää tai liikettä. Haitat: Minuutin viive 12 000 rpm:n moottorin käynnistyessä, raskas. Järjestelmä ei tunnista tärinän ja panoroinnin eroa, joten kuva on epävakaa panoroitaessa. Vaatii paristoja.

• Mekaaninen kuvanvakain

Prismajärjestelmä on riippuvainen kardaaniripustusjärjestelmästä, jolloin prismat eivät pääse liikkumaan, vaikka kiikari tärisee. Tätä järjestelmää käytetään Zeiss 20x60S Professional -mallissa.

Edut. Paristoja ei tarvita, koska järjestelmä on mekaaninen. Toimii välittömästi, kun kuvanvakain on käynnistetty (käynnistyy painikkeen painalluksella).

Haitat: Painava; järjestelmä ei tunnista tärinän ja panoroinnin eroa, joten kuva on epävakaa panoroitaessa.