Kuntalaiset tulevat kirjastoon tulostamaan

Tulostaminen on eräs perinteisimmistä palveluista, joita kuntalainen olettaa löytävänsä kuntien ja kaupunkien kirjastoista. Tarjottavien kopiointi- ja tulostuspalvelujen rinnalle on tullut myös tarve digitoida, eli pystyä skannaamaan paperisena olevaa aineistoa sähköiseen muotoon.

Tulostaminen on eräs perinteisimmistä palveluista

Tulostus ja digitointi tärkeänä osana kirjastotoimintaa

Kirjastoissa tulostetaan kirjaston kirjojen sisältöjä, lisäksi asiakkaat tuovat kopioitavaksi omia aineistojaan. Kun kyseessä on kirjaston lukusaliversio, jota ei voi lainaamalla ottaa mukaansa, on hyvä vaihtoehto ottaa kopiot tarvittavista sivuista. Nykyään myös aineistojen digitointi on yhä yleisempää.

Kirjastot ovat perinteisesti tarjonneet kuntalaisille tietopalveluja. Tehtävä on edellyttänyt ajankuvan ja asiakastrendien seuraamista, mikä näkyy muun muassa kysyntää vastaavina kirjavalikoimina. Digitalisaation myötä tietopalvelu tarkoittaa nykyään myös sitä, että asiakkaat voivat hyödyntää aineistoja sähköisessä muodossa. Ja vaikka siirtymä paperisesta käyttöliittymästä digitaalisiin aineistoihin on tullut jäädäkseen ja yhä useampia painoksia voi lainata sähköisinä kirjoina, paikallisilla kirjastopalveluilla on edelleen vahva jalansija kunnan ja kaupunkien sivistystoiminnan turvaamisessa ja kehittämisessä.

Omatoimikirjastojen määrä kasvussa

Monet kunnat ja kaupungit hyödyntävät omatoimisia itsepalvelukirjastoja, joiden avulla kuntalaisille mahdollistetaan kirjastopalvelut sijainneissa, joissa ei ole jatkuvaa henkilökuntaa. Omatoimikirjastojen avulla palveluja voidaan myös tarjota perinteisten aukioloaikojen ulkopuolella.

Omatoimikirjastojen tarjoamiin palveluihin on usein sisällytetty omatoimitulostaminen, jolloin asiakas pystyy täysin itsenäisesti tulostamaan ja ottamaan kopionsa sekä myös skannaamaan aineistot muun muassa omaan sähköpostiinsa. Tämä kuitenkin edellyttää erillistä järjestelmää, jotta palvelu voidaan tarjota tietoturvallisesi loppuasiakkaalle.

Canonin kirjastotulostusratkaisu mahdollistaa asiakkaalle tulostuksen-, skannauksen- ja kopioinnin, lisäksi se voidaan yhdistää yleisimpiin Suomessa käytössä oleviin kirjastojärjestelmiin. Kustannustehokas ratkaisu skaalautuu kunnan koon mukaan, ja siihen on helppo liittää useampia laitteita. Näin samalla kokonaisuudella voidaan hallinnoida kunnan sisällä useamman kirjaston tulostustarpeet.

Helppo asiakasmaksujen hallinta

Helppo asiakasmaksujen hallinta

Canonin kirjastotulostus mahdollistaa myös asiakasmaksujen hallinnan, jolloin palvelujen tarjoaminen ei edellytä kassahenkilöstön paikallaoloa, eikä myöskään perinteisiä kassatoimintoja. Maksuliikenne tapahtuu lataamalla saldoa asiakaspalvelupisteessä ja tulosteet voi lähettää jopa etukäteen kotiosoitteesta ja käydä ne tulostuspisteellä henkilökohtaisesti vapauttamassa. Tulosteet eivät siis tule itsestään monitoimilaitteesta, vaan asiakas vapauttaa tietoturvallisesti vain omat tulosteensa, jolloin voidaan varmistua asiakkaan asiakirjojen luottamuksellisuudesta. Edes henkilökunnan ei tarvitse nähdä asiakkaan ottamia tulosteita, mikä vahvistaa EU:n tietosuoja-asetuksen mukaista menettelyä. Muutosta ajaa eteenpäin kuluttajien maksukäyttäytyminen, sillä yhä harvemmalla on käteistä rahaa mukanaan, samoin kuin yhä harvemmassa ovat kirjastojen kolikkoautomaatit. Asiakastyytyväisyyden kehittäminen syntyykin yhdistämällä asiakkaiden tarvitsemat palvelut, nykypäivän teknologialla ja tietoturvalla.

Kaiken tämän lisäksi omatoimitulostaminen mahdollistaa isommissakin kuntien ja kaupunkien kirjastoissa henkilökunnan tuottavuuden kehittämisen, kun henkilökuntaa ei kuormiteta tulostus- ja kassapalvelujen yhteydessä.

Viisi vinkkiä kirjastotulostamisen kehittämiseen

Viisi vinkkiä kirjastotulostamisen kehittämiseen

1 Varmista tietoturva
Asiakkaan tulee nähdä vain omat tulosteensa, jotta tietoturva toteutuu nykyvaatimusten edellyttämällä tavalla.

2 Helpota henkilöstön työtä
Tulostamisen ja maksamisen tulee onnistua sujuvasti ilman henkilökunnan opastusta ja läsnäoloa.

3 Sujuvoita maksamista
Kolikkoautomaatilla varustetut kirjastotulostimet ja kopiolaitteet on aika päivittää nykypäivän maksutavoilla.

4 Huomioi myös skannaus
Skannaaminen on nostettu tulostamisen ja kopioinnin rinnalle peruspalveluihin, joita kirjastojen tulisi pystyä tarjoamaan asiakkailleen.

5 Järkeistä ja säästä
Kun henkilökunta ja asiakkaat hyödyntävät samoja tulostuslaitteita, syntyy kustannussäästöjä eikä henkilökuntaa varten tarvitse hankkia erillisiä tulostuslaitteita.

Tarvitsetko apua organisaatiollesi sopivien ratkaisujen valintaan?

Tutustu tarkemmin ratkaisuihimme kuntien ja kaupunkien organisaatioille.

Kunnat ja kaupungit

Canonin ratkaisut mahdollistavat kuntien ja kaupunkien toimintatapojen digitalisoimisen, kehittämisen ja parempien kuntalaispalvelujen tarjoamisen.

Hallinto

Canonin ratkaisut tukevat kuntien hallinto-osastojen digitalisoitumista ja automatisoivat päätöksentekoon liittyvää tiedonkäsittelyä ja hallinnointia.

Tekninen toimi

Canonin ratkaisut tukevat kuntien teknistä suunnittelua ja auttavat hallinnoimaan kuntainfraan liittyvää tietoa digitaalisesti.

Sivistystoimi

Canonin tulostamisen ja tiedonhallinnan ratkaisuilla voidaan helpottaa kuntalaisten arkea ja kehittää muun muassa omatoimikirjastopalveluja sekä parantaa pedagogista toimintaa.

Puitesopimukset

Canonin puitesopimusten avulla julkisyhteisöt pääsevät osaksi vakioituja ratkaisukokonaisuuksia, ja sertifioidut käyttöönoton palvelut varmistavat tavoitteiden mukaiset toteutukset.