Ruokakuvaus haltuun: miten tulla ammattilaiseksi

Ruokakuvaaja ja Canon-lähettiläs Yasmin AlBatoul kertoo, miten hän loi uransa. Lue myös hänen vinkkinsä aloitteleville valokuvaajille.
Teetä roiskuu ilmaan lautasella olevasta kuvioidusta kupista.

Ruokakuvauksen suosio pysyy, ja ruokavalokuvat täyttävät miljoonien Instagram-syötteet päivittäin. Aloittelevien ruokakuvaajien on kuitenkin yhä vaikeampaa erottua joukosta saatavilla olevan sisällön runsauden takia. Lue, miten saat yksinkertaisimmatkin kotiruoat näyttämään Michelin-tähden arvoisilta luomuksilta.

Canon-lähettiläs Yasmin AlBatoul on yksi niistä valokuvaajista, jotka tekivät harrastuksesta ammatin. Itseoppinut valokuvaaja Yasmin asuu Batnassa, Algeriassa. Hänellä on tunnistettava, liikettä ja energiaa hyödyntävä kuvaustyyli, jonka ansiosta hänen kuvansa erottuvat joukosta. ”Minusta kaikkein mielenkiintoisinta on tehdä jostakin tavallisesta asiasta, kuten ruoasta, jotain kaunista ja taiteellista”, hän kuvailee.

Yasmin aloitti valokuvaharrastuksen varhaisessa teini-iässä isoisänsä ranskalaisten sisustuskuvastojen inspiroimana. ”Joissain kuvastoissa oli yli 4000 sivua, ja vietin paljon aikaa selaillen niitä ja toivoen, että osaisin ottaa samanlaisia kuvia.”

Joitakin vuosia myöhemmin Yasmin innostui sosiaalisesta mediasta, ja opetteli YouTube-tutoriaalien avulla käyttämään Canon EOS 600D -kameransa käsisäätöjä (tämän mallin tilalle on tullut Canon EOS 850D). Yasminin seuraajamäärä kasvoi kokemuksen karttuessa, ja pian hänestä oli tullut ruokakuvauksen ammattilainen. Nyt Yasminilla on lähes 50 000 Instagram-seuraajaa, ja hän on tehnyt paljon toimeksiantoja ammattilaisena.

Yasmin on asemassa, jossa hän voi miettiä saavutuksiaan. Nyt hän paljastaa tärkeimmät asiat, jotka hän on oppinut matkallaan menestykseen.

1. Kokeile erilaisia tekniikoita

Kaksi lasia, joissa on vaaleanpunaista nestettä ja kelluvia terälehtiä. Nestettä kaadetaan korkealta lasiin ja sitä roiskuu ympäriinsä.

Yasminin mielestä hänen menestyksensä perustuu yksilölliseen tyyliin, joka erottaa hänet muista valokuvaajista. Kuva on otettu Canon EOS R -kameralla ja RF 24-105mm F4L IS USM -objektiivilla (85 mm, 1/200 s, f/4 ja ISO100). © Yasmin AlBatoul

Pöydällä on lautasellinen churroja. Yksi niistä on dipattu kaakaoon ja yksi leijuu lautasen yläpuolella.

Voit lisätä ruokakuviisi luovuutta valitsemalla jonkin erityisen teeman tai aihealueen. Kuva on otettu Canon EOS 5D Mark IV -kameralla ja EF 100mm f/2.8L Macro IS USM -objektiivilla (1/200 s, f/6,3 ja ISO250). © Yasmin AlBatoul

Hän rohkaisee kokeilemaan eri asioita oman tyylin löytämiseksi.

”Minusta on aina kiehtovaa, kun ammattivalokuvaajat käyttävät epätavanomaisia tekniikoita”, Yasmin sanoo. ”Kuvaan itse mielelläni lentäviä esineitä tai vesipisaroita lyhyillä valotusajoilla, sillä niin saa luotua mielenkiintoisia tehosteita taustalle. Tämä oli yksi ensimmäisistä tekniikoista, jotka opin, kun aloin käyttämään käsisäätöistä kuvaustilaa.” Yasmin on käyttänyt alusta asti myös valomaalausta. Hänen mukaansa hallitusti luotu valomaalaus lisää kuviin kauniin, taiteellisen säväyksen.

Jos haluat Yasminin tavoin vangita liikkeen, Canon EOS M50 pystyy kuvaamaan 10 kuvaa sekunnissa sarjakuvaustilassa.

2. Kehitä taiteellista puoltasi

Hedelmänpaloja haarukassa kirkkaansinistä taustaa vasten.

Online-yhteisössä näet helposti millaisia kuvia muut ottavat, voit saada seuraajia ja luoda oman brändisi. Kuva on otettu Canon EOS R -kameralla ja RF 24-105mm F4L IS USM -objektiivilla (105 mm, 1/100 s, f/7.1 ja ISO100). © Yasmin AlBatoul

Kolme paistettua kananmunaa keltaisella taustalla.

Yasmin käyttää edelleen samaa kameraa kuin uransa alkuvaiheessa. Ammattikuvaajan ei siis tarvitse välttämättä hankkia kalliita erikoisvarusteita. Kuva on otettu Canon EOS R -kameralla ja RF 24-105mm F4L IS USM -objektiivilla (70 mm, 1/125 s, f/4.5 ja ISO100). © Yasmin AlBatoul

”Tärkein oppimani asia on se, että kiinnostuksen voi herättää luomalla jotain erilaista”, Yasmin kertoo. Ruokakuvaus ja -sisältö kiinnostavat enenevissä määrin kaikilla alustoilla. Siksi, jokaisen ruokavaikuttajaksi haluavan pitäisi kiinnittää huomiota työnsä taiteelliseen puoleen.

”Mieti estetiikkaa”, hän kehottaa. ”Ruokakuvat näyttävät usein samanlaisilta, joten luo oma tyylisi. Menestyneillä ruokavaikuttajilla on tunnusomainen tyyli, ja kehittämällä taiteellista puoltasi pystyt luomaan ainutlaatuisia otoksia.”

3. Yhteisön rakentaminen

Keltaista keittoa kaadetaan kulhoon ja sitä roiskuu ilmaan.

Yasminin käyttämä tekniikka lisää valokuviin liikettä ja hauskoja erityispiirteitä, jotka erottavat ne tavallisista valokuvista. Kuva on otettu Canon EOS R -kameralla ja RF 24-105mm F4L IS USM -objektiivilla (105 mm, 1/160 s, f/6,3 ja ISO200). © Yasmin AlBatoul

Yasmin tiesi, että samanhenkisten valokuvaajien joukosta pystyi erottumaan vain kehittämällä jotain uutta. ”Tajusin, että Instagramin kaltaisilla alustoilla on paljon ruokatestaajia ja ruokamatkailijoita, mutta vain harvat heistä ovat ruokakuvaajia. Sen ymmärtäminen merkitsi minulle läpimurtoa. Ajattelin, että miksen jakaisi sisältöä ruokakuvaajan näkökulmasta.

”Aloittaessani Algeriassa ei ollut paljon ruokakuvaajia, joten ajattelin, että olisi mielenkiintoista kokeilla sitä lähestymistapaa. Ruoanlaitto on tärkeä osa algerialaista kulttuuria. Suhtaudumme ruokaan vakavasti, joten aihe tuntui minusta luonnolliselta.

Sosiaalinen media on opettanut Yasminille, miten tärkeää ihmisiin tutustuminen on. Keskittyminen verkoston kehittämiseen on auttanut häntä kasvamaan sekä valokuvaajana että vaikuttajana.

”Kun aloin julkaisemaan kuviani, saamani palaute antoi minulle itsevarmuutta jatkaa samalla tavalla”, hän kertoo. ”Vaikuttajaksi ryhtyminen opetti minulle, että ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, mitä teen: he haluavat tietää enemmän. Kun online-perheeni kasvaa, kiinnostus tuottamaani sisältöön lisääntyy.”

4. Objektiivit lisäävät luovia mahdollisuuksia

Lähikuva paahdetuista kastanjoista.

Makro-objektiivin avulla pääset lähemmäs ainesosien muotoja ja pintakuvioita. Kuva on otettu Canon EOS R -kameralla ja RF 24-105mm F4L IS USM -objektiivilla (105 mm, 1/200 s, f/8 ja ISO100). © Yasmin AlBatoul

Ammattitason kuvien luominen ei vaadi ammattitason budjettia. ”Aloitin Canon EOS 600D -kameralla, koska se on edullisuutensa ja hyvän laatunsa takia ihanteellinen kamera aloittelijoille. Mielestäni se on yksi markkinoiden luotettavimmista kameroista”, Yasmin sanoo. Pian sen jälkeen kun Yasmin oli aloittanut kuvaamisen, hän alkoi kuitenkin etsiä uusia mahdollisuuksia, joita kittiobjektiivi ei tarjonnut. ”Tulokset olivat hyviä, mutta halusin enemmän, joten valitsin Canon EF 50 mm f/1.8 STM -objektiivin”, hän kertoo.

Yasmin huomasi, että uusi objektiivi tarjosi lisää uusia mahdollisuuksia. ”Aukon ansiosta pystyin sumentamaan taustoja, mikä tekee kuvista lumoavampia ja vahvempia. Etenkin yksityiskohtien, värien ja yleisen laadun parantumisen saattoi nähdä heti.”

Yasmin käyttää myös Canon EF 100 mm f/2.8L Macro USM -objektiivia, jonka hän yhdistää usein Canon EOS 5D Mark IV -runkoon. ”Se on suosikkiobjektiivini. Makro-objektiivi vie ruokakuvani uudelle tasolle, sillä se antaa kuville voimakkaamman ja kirkkaamman ilmeen, jossa rakenne ja yksityiskohdat erottuvat.

Kannattaa myös harkita EF-M 28 mm f/3.5 Macro IS STM -objektiivia EOS M50 -kameraan yhdistettynä tai EF-S 35 mm f/2.8 Macro IS STM -objektiivia järjestelmäkameraan yhdistettynä.

5. Jatka uusien taitojen opettelua

Vaaleanpunaisesta teekannusta kaadetaan teetä lautasen yläpuolella leijuvaan kuppiin.

Kokeilemalla erilaisia objektiiveja huomaat miten ne vaikuttavat lopputulokseen. Yasminin suosikkiobjektiivi on Canon EF 100mm f/2.8L Macro USM. © Yasmin AlBatoul

Riisiä annostellaan puulusikalla kulhoihin.

Yasminin menestyksen salaisuus on hänen halunsa jatkuvasti kehittää kuvaustaitojaan. Kuva on otettu Canon EOS 5D Mark IV -kameralla ja EF 100mm f/2.8L Macro IS USM -objektiivilla (1/160 s, f/9 ja ISO100). © Yasmin AlBatoul

Yksi ratkaiseva syy Yasminin pitkäkestoiseen menestykseen on hänen kykynsä ja halukkuutensa oppia uusia asioita siitä huolimatta, että hän on jo tunnustettu ammattilainen.

”Kun katson pari vuotta aiemmin ottamiani kuvia, olen niihin tyytyväinen. Samaan aikaan olen myös iloinen, että jatkoin itseni kehittämistä, koska pystyn nyt paljon parempaan”, hän kertoo. ”Salaisuus on yksinkertainen – jatka vain opettelua. Tämän takia annan mielelläni neuvoja kaikille, jotka haluavat kehittyä.”



Voit seurata Yasminin ruokakuvia hänen Instagram-tilillään @yasmin_albatoul

Teksti: Natalie Denton

Vastaavat tuotteet

  • Objektiivit järjestelmäkameroihin

    EF-S 35mm f/2.8 Macro IS STM

    Innovatiivisen makro-objektiivin pienin kuvausetäisyys on 3 cm, ja sen kiinteä lähikuvaussalama valaisee kohteen kauttaaltaan.
  • Järjestelmäkamerat

    EOS 5D Mark IV

    Kuvasi ovat tinkimättömän laadukkaita ja kameran suorituskyky ammattitasoista kuvauskohteesta riippumatta.
  • Prime-makro-objektiivii

    EF 100mm f/2.8L Macro IS USM

    Katso kohdettasi tarkemmin...
  • RF-objektiivit

    RF-S 10-18mm F4.5-6.3 IS STM

    Pieni ja kevyt ultralaajakulmainen zoom-objektiivi, jossa on monipuolinen 10-18 mm:n polttoväli, sopii erinomaisesti matka- ja maisemakuvaukseen sekä vloggaukseen.
  • Peilittömät kamerat

    EOS R50

    Tällä peilittömällä EOS R -kameralla voit ottaa teräviä valokuvia, kuvata upeita 4K-videoita ja striimata sisältöä somepalveluihin. Kaikki yhdessä laitteessa.
  • Peilittömät kamerat

    EOS R6

    Mitä tahansa kuvaatkin, EOS R6 antaa vapauden olla luova täysin uudenlaisilla tavoilla.
  • Objektiivit EOS R -kameraan

    RF 24-105mm F4L IS USM

    Kevyt ja monipuolinen 24–105 mm:n f/4 L-sarjan zoom-objektiivi, jossa on nopea ja hiljainen automaattitarkennus ja 5 askeleen kuvanvakain.
  • Makro-objektiivi

    RF 100mm F2.8L Macro IS USM

    RF 100mm F2.8L MACRO IS USM on ammattitason RF-makro-objektiivi, joka tarjoaa L-sarjan laatua ja sopii täydellisesti 1,4 kertaa luonnollista kokoa suurempien kuvien ja upeiden muotokuvien kuvaamiseen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ruoan kuvaaminen ammattimaiseen tapaan

Tutustu Yasmin Albatoulin ruokakuvausoppaaseen, jossa opetellaan sommittelua, käytetään kulissien takaista rekvisiittaa ja hyödynnetään tekniikoita, joilla kuviin saadaan elämää.

Laadukkaiden ruokavideoiden kuvaaminen ammattilaisten tapaan

Jessie Bakes Cakes on kerännyt ällistyttävillä ruokavideoillaan yli 100 000 seuraajaa. Tässä jutussa kanavan perustaja selostaa, kuinka ruokavideoiden kuvaaminen otetaan haltuun.

Tulosta oma reseptikirjasi

Natasha Alipour-Faridani kertoo valokuvauksesta ja antaa neuvot oman reseptikirjan kuvaamiseen ja tulostamiseen.

Lähikuvia ruoasta

Canonin makro-objektiivien avulla voit luoda mielenkiintoisia abstrakteja kuvia ruoasta.