Villi luonto: täydellisen seikkailukuvan jäljillä

Olipa lajina vaellus, melonta tai avovesiuinti, luonnossa liikkuminen tarjoaa huikeat mahdollisuudet pelottomille valokuvaajille.

Yksi tällainen on Anna Blackwell, Isossa-Britanniassa asuva seikkailija, kuvaaja, kirjoittaja ja puhuja, joka kokeilee mielellään rajojaan, ja onkin tehnyt siitä itselleen uran ottamalla valokuvia ja videoita johtaville ulkoilubrändeille, kuten Lowe Alpinelle ja Peak UK:lle. Hänen uskomattomiin seikkailuihinsa kuuluvat 1 000 mailin yksinvaellus Ranskan ja Espanjan halki muinaisia pyhiinvaellusreittejä pitkin, melominen 4 000 kilometriä 11 maan ja viiden pääkaupungin läpi sekä Pohjois-Afrikan korkeimmalle huipulle eli Toubkalille kiipeäminen.

”Yhdellä ensimmäisistä seikkailumatkoistani aloin ottaa kuvia ja kirjoittaa blogia, pääasiassa siksi, että ystäväni ja sukulaiseni näkisivät, miten pitkä vaellukseni eteni”, kertoo Anna, kun häneltä kysyy, miten hän teki harrastuksestaan ammatin. ”Jatkoin samaa muutaman vuoden ajan kertomalla seikkailuistani verkossa kuvin ja sanoin, ja aloin saada huomiota. Pääsin pian puhumaan seikkailuistani tapahtumissa, festivaaleilla, yrityksissä ja kouluissa. Sen jälkeen aloin ottaa yhteyttä brändeihin, jotta voisimme tehdä yhteistyötä tulevilla matkoillani, ja vähitellen pystyin hankkimaan riittävät tulot valokuvauksesta, kirjoittamisesta, seikkailuvideoista, puhumisesta ja sosiaalisesta mediasta, jotta pystyin tekemään tätä päätoimisesti.”

Annan viimeisin vaellus vei hänet, hänen kumppaninsa Samin ja koiransa Bilbon Englannin pohjoisen Dartmoorin kallioisiin maisemiin, ja hänellä oli mukanaan myös Canon EOS R6 -kamera ja kaksi objektiivia: Canon RF 24-105mm F4-7.1 IS STM ja Canon RF 50mm F1.8 STM. Anna kertoo, miksi hänestä on hienoa päästä kauas kaikesta, antaa parhaat vinkkinsä erämaassa vaeltamiseen ja paljastaa, miten voit tuoda suosikkiseikkailut mukanasi kotiin upeina valokuvina.

Anna, Sam ja Bilbo aloittivat vaelluksensa pohjoisella Dartmoorilla Belstonen kylästä, koska sieltä pääsi helposti tor-kivimuodostelmien luo. Nämä isot kivimuodostelmat ovat aina vetäneet Annaa puoleensa.

”Pääsin minulle aivan uuteen Dartmoorin osaan, mikä oli jännittävää. Kun kävelee tämän idyllisen kylän läpi, päätyy suoraan nummille”, hän sanoo. ”Paikka tuntui villiltä ja syrjäiseltä, ja juuri sellaista kaipaan.

”Vaeltaminen on intohimoni”, hän jatkaa. ”Minusta on ihanaa vaellella painava rinkka selässäni. Tarkoituksena ei ole mennä minnekään erityisen nopeasti, vaan nauttia rauhallisista paikoista. Vaelsimme, pystytimme teltan ja nukuimme luonnon keskellä."

Annan ulkoiluinnostus on lähtöisin hänen perheensä kävely- ja vaellusharrastuksesta ja hänen ruotsalaisista juuristaan. ”Äitini on ruotsalainen, ja minusta ruotsalaiseen kulttuuriin kuuluu ahkera ulkoilu ja luonnon arvostaminen. Lapsena kävelin ja vaelsin paljon, ja kun olimme Ruotsissa, kävimme melomassa ja telttailemassa ja söimme ulkona. Tämä on siis ollut tärkeä osa elämääni jo pienestä lähtien."

Annalla oli seuraa Dartmoorilla, mutta hän matkustaa usein yksin, kuten vaelluksellaan arktisessa Ruotsissa syksyllä 2020 (vasen kuva ylhäällä). ”Syvemmällä tasolla nautin yksin seikkailemisesta, koska kokemus on ainutlaatuinen”, hän sanoo. ”Olen kulkenut 10 päivää näkemättä muiden jalanjälkiä. Kun on yksin, on pärjättävä hyvinä ja huonoina hetkinä. Jos päivä on todella surkea, motivaatiota ei ole ja väsymys ja nälkä vaivaavat, tilanteesta on päästävä yksin eteenpäin. Lopulta kuitenkin tietää, että pääsi omin avuin paikasta toiseen yhtenä kappaleena.”

Vaeltaminen jonkun toisen kanssa voi auttaa kuitenkin valokuvaamisessa. ”On paljon helpompi kuvata asioita, koska kohde on automaattisesti mukana”, Anna sanoo. ”Tämä koskee myös Bilboa, koska kuvaan sitä usein. Kun maisemassa on ihminen tai koira, se kutsuu katsojaa tavalla, johon perinteinen maisemakuva ei pysty.”

Kun kysytään, kumpi tuli ensin, kiinnostus valokuvaukseen vai seikkailumatkoihin, Anna ei epäröi. ”Valokuvaus tuli ensin”, hän toteaa. ”Isoisäni oli loistava valokuvaaja, joten selailin lapsena hänen valokuva-albumeitaan, ja innostuin valokuvauksesta jo varhain. Sain ensimmäisen kamerani, kun olin 15, ja minulla oli valokuvaus kouluaineena. En kuitenkaan kuvannut muutamia ensimmäisistä seikkailuistani. Yhdistin nämä asiat vasta muutaman vuoden kuluttua”

Annalle vaellusten ikuistaminen tarkoittaa joustavuutta, vähimmäisvarusteita ja kekseliäisyyttä matkan varrella. Avarien näkymien lisäksi hän neuvoo valo- tai videokuvaamaan pieniä hetkiä, kuten rinkan nostamista selkään, telttakiilojen kiinnittämistä tai kaakaomukillisen nauttimista, koska hänen mielestään ne tuovat hyvän lisän tarinankerrontaan.

”Nautin seikkailuihin liittyvästä tarinankerronnasta”, hän selittää. ”Olen usein syrjäisissä paikoissa aivan yksin, mutta minusta on hienoa jakaa se, ja valokuvaus on loistava keino näiden kokemusten kertomiseen.

”Tällä matkalla halusimme välttämättä saada sinisenä hetkenä kuvan otsalampusta ja höyrystä, joka kohosi kaakaomukista tai keittämästäni vedestä, koska se oli luova tapa ikuistaa tuo aika päivästä.”

Koska täyden kennokoon peilittömässä Canon EOS R6 -kamerassa voi käyttää nopeaa jatkuvaa kuvausta ja hyödyntää kuvanvakainta, ei haitannut, vaikka Anna unohti ottaa jalustan mukaan kuvatessaan hämärässä.

”Vakain ja 20,1 megapikselin tarkkuus toimivat loistavasti sinisenä hetkenä, koska unohdimme jalustan. Emme tarvinneetkaan sitä, koska kamera käsitteli heikon valaistuksen upeasti”, hän sanoo.

Koska Anna matkustaa kevyesti, hänellä on yleensä mukanaan vain yksi objektiivi, joka toimii monipuolisesti sekä muotokuvien että laajojen maisemien kuvaamisessa, ja tähän sopii erinomaisesti kevyt Canon RF 24-105mm F4-7.1 IS STM.

”Pidän tällaisista objektiiveista, koska ne ovat joustavia. 24 mm:n objektiivi sopi lähikuvien ottamiseen Bilbosta, mutta pystyin myös saamaan hiukan enemmän pakkausta joihinkin maisemakuviin. Kun olen matkoilla, haluan pystyä tekemään kaiken yhdellä objektiivilla.”

Voi olla haastavaa koota varusteet, jotka vastaavat Annan ja hänen seikkailujensa arvaamattomien olosuhteiden vaatimuksiin.

Esimerkiksi hiljattain hänen hiihtovaelluksellaan Suomen arktisilla alueilla alin lämpötila oli –22 ºC. ”Kun lämpötila laskee niin alas, kaikki on vaikeampaa aina suksien pukemisesta välipalataukojen pitämiseen”, hän sanoo. ”Valokuvien ottamisen on oltava tehokkuudeltaan sotilasoperaation luokkaa, jotta kädet ovat kylmässä mahdollisimman vähän aikaa ja pääset taas liikkeelle.”

Annan mielestä muistojen tallentaminen oli silti kaiken arvoista.

”Parasta ulkolajien kuvaamisessa on se, että muistot säilyvät ikuisesti. Katselen edelleen ensimmäisten seikkailujeni valokuvia ja muistan tarkalleen, missä olin, miltä minusta tuntui ja kenen kanssa olin. Se on vahva tunne.

”Huono puoli matkoissani on se, että joskus on paine ottaa tietynlaisia valokuvia. Olen ollut matkoilla, joilta odotin kaunista säätä, jotta saisin todella inspiroivaa sisältöä uskomattomissa vuoristomaisemissa, mutta edessä olikin 10 päivää kaatosadetta. Voi olla haastavaa kuvata sellaisissa olosuhteissa, koska ei ole mahdollisuutta mennä kotiin vaihtamaan vaatteita ja kuivattamaan kameravarusteita. Asut teltassa, eikä tavaroita saa pidettyä kuivina. Tämä on yksi niistä syistä, miksi pidän Canonista, koska kamerani on niin kestävä.”

Niille, jotka haluavat kokea unohtumattomia seikkailuja, mutta eivät tiedä, mistä pitäisi aloittaa, Anna antaa tämän neuvon: ”Jos matkojen esteenä on uskon puute, älä pelkää aloittaa vähitellen ja kasvattaa rohkeuttasi ajan mittaan. Kokeile esimerkiksi telttailua metsässä yön yli ystävien kanssa tai jonkun kokeneen telttailijan mukana, tai ala käydä päivävaelluksilla yksinäsi uusissa paikoissa, jotta totut toimimaan itsenäisesti. Kurssit ovat myös hyvä keino kartuttaa taitoja ja löytää uusia kavereita seikkailuihin. Älä pelkää virheitä. Myös me ammattilaiset mokaamme toisinaan – virhe ei tarkoita epäonnistumista, jos siitä ottaa opikseen.

Hyppy tuntemattomaan on vaivan arvoinen.

”Seikkailut ovat minulle edelleen paras keino rentoutua ja kerätä energiaa. Pidän erityisesti yksin matkustamisesta, vaikka olisin vain päivän vaeltamassa jossakin uudessa paikassa”, sanoo Anna. "Nämä matkat ruokkivat luovuuttani ja intoani, joten tarvitsisin niitä, vaikka ne eivät olisi työtäni.”

Teksti: Lorna Dockerill