Valtteri Hirvonen ja saaristokiipeilijä

Vuoden 2020 keväällä suomalainen videokuvaaja Valtteri Hirvonen toteutti kunnianhimoisen projektin, lyhytelokuvan boulderoijasta saaristossa. Videon kuvaamiseen hän käytti Canon Cinema EOS C300 Mark III:sta. Alla Valtteri kertoo intohimostaan videokuvaamiseen, valmistautumisesta yhdenmiehen projektiin sekä kuvauskalustosta, jota hän hyödynsi ainutlaatuisen tunnelman ikuistamiseen.

Uran alkutaival

Muistan äitini ottaneen aina paljon kuvia, kun olin lapsi, ja isäni kuvasi kotivideoita, joita katselimme usein. Vanhempani järjestivät myös ystävilleen retrohenkisiä dianäytöksiä. Tuntui luontevalta alkaa itsekin dokumentoimaan omaa elämääni.

Aloitin ammattikuvaamisen 13 vuotta sitten, ja olen hiljalleen siirtynyt valokuvaamisesta videon puolelle. Kun Canon EOS 5D Mark II tuli markkinoille, se muutti suhtautumiseni videokuvaamiseen täysin. Kamera oli edullinen ja sillä sai helposti aikaan ammattimaista jälkeä. Halusin sen ansiosta oppia enemmän. Videolle kuvaaminen edellyttää aivan erilaista ajattelutapaa, kuin valokuvaaminen. Toisinaan se on haastavaa, mutta nautin siitä haasteesta.

Minulle on aina ollut selvää, että haluan olla mukana merkittävissä projekteissa. Kun työskentelee jonkin itselle merkityksellisen asian parissa, sitä antaa itsestään hitusen enemmän. Parhaat asiat syntyvät sitä kautta. Ja kun tekee kiinnostavia juttuja, tapaa kiinnostavia ihmisiä, joiden kanssa voi tehdä lisää kiinnostavia projekteja. Niin yksinkertaista se on.

Hain vuonna 2007 Lahden muotoiluinstituuttiin. Päästyäni sisään huomasin melko pian, ettei koulu sopinutkaan minulle. Halusin tehdä oikeita töitä. Niinpä otin yhteyttä ammattikuvaajiin ja kyselin, pääsisinkö heidän avustajakseen. Parin vuoden kuluttua aloin saamaan heidän kauttaan yhä enemmän omia projekteja. Oppipoikana toimiminen on mielestäni paras tapa oppia näitä hommia.

Nykyään noin 80 prosenttia projekteistani on videokuvausta; 20 prosenttia valokuvausta. Toimin useimmiten yksin tai hyvin pienellä tiimillä. Suurin osa projekteistani on sen tyyppisiä, ettei niitä muuten voisi toteuttaakaan. Työskentelen paljon luonnossa, hyvin vaativissakin olosuhteissa, jolloin tiimin koko on myös turvallisuusnäkökulma. Toisaalta, olen myös työskennellyt massiivisissa kansainvälisissä autoteollisuuden tuotannoissa, mm. Ferrarille ja BMW:lle, joissa tiimit ovat olleet sadan hengen luokkaa. Ja nautin kyllä niistäkin!

Luontokuvaus

Saaristokiipeilijä-projekti sai alkunsa, kun olin tapaamassa Canonin edustajia ja he toivoivat, että toteuttaisin jonkin oman projektini Canon Cinema EOS C300 Mark III:lla. Heittelin ajatuksia ilmaan, mutta vahvimpana oli ajatus kuvauksista saaristomerellä. Luonnostelin itse tarinan paikan perusteella.

Kuvittelin, että hankkiutuisimme kivikkoiselle saarelle, kuvaisimme siellä yön yli ja palaisimme kotiin. Todellisuus osoittautui hiukan haastavammaksi ja edellytti muutamia kompromisseja. Mursin ensin nilkkani etsiessäni sopivia kuvauspaikkoja, enkä tämän vuoksi voinut enää lähteä merelle kovin haastavissa sääolosuhteissa. Lisäksi on äärimmäisen hankalaa saapua kivikkoiselle saarelle luonnon satamaan pienessäkään aallokossa. Odotimme suotuisia sääolosuhteita aikamme, mutta lopulta deadlinen lähestyessä vauhdilla jouduimme kehittämään vaihtoehtoisen kuvauspaikan.

Päädyimme lopulta kuvaamaan kiipeilijän kanssa otetut kohtaukset maissa, paikassa, jonne pääsimme autoilla. Halusin kuitenkin pitää kokemuksen mahdollisimman autenttisena, joten yövyimme teltoissa ja laitoimme ruokaa leirinuotiolla. Projektiin osallistui kolme henkeä: minä, kiipeilijä ja toinen kuvaaja, joka kuvasi kulissien takana -materiaalit. Meillä oli todella hauskaa, vaikkemme juurikaan ennättäneet nukkua, sillä päivät ovat Suomessa tähän aikaan vuodesta jo varsin pitkiä.

Hoidin droonin avulla kuvatut kohtaukset eri päivänä. Minulle oli tärkeä saada luotua mielikuva kaukaisesta saaresta, mutta sää hankaloitti kuvauksia jälleen kerran. Tällä kertaa meri oli peilityyni, minkä vuoksi materiaalien sovittaminen yhteen vaati hiukan luovuutta. Omasta mielestäni onnistuin lopulta saamaan aikaan uskottavaa jälkeä.

Huolimatta hiukan hankalasta ja stressaavasta valmisteluvaiheesta, kun vihdoin pääsimme kuvaamaan, kaikki sujui todella hyvin ja joutuisasti. Olen tyytyväinen lopputulokseen huolimatta kompromisseista. Sään suhteen olemme täysin voimattomia, joten on paras vain hyväksyä se ja opittava keksimään ratkaisuja lennossa. Sain välitettyä tarinan ja tunnelman juuri sellaisena, kun olin ne kuvitellut.

Kuvauskaluston valinta

Kalustovalintojen suhteen valmisteluvaihe oli helppo, sillä tykkään pitää kaluston kevyenä. Olen tottunut kuvaamaan Canon EOS C500 Mark II:lla, joten tiesin mihin nämä kamerat pystyvät. Päätin kuvata kaiken käsivaralla, lukuun ottamatta droonilla kuvattuja kohtauksia. Niinpä sain pakattua kaiken kaluston yhteen kameralaukkuun. Nautin siitä, ettei minulla ole liikaa tavaraa kannettavanani. Voin liikkua vapaammin ja keskittyä sisältöön tekniikan sijaan.

Totta kai on tärkeää myös varmistaa, että mukanani on kaikki, mitä tarvitsen. Lähes aina, kun kuvaan yksin ja otan valokuvia videon lisäksi, käytän Canon EF-S zoom-objektiiveja pärjätäkseni mahdollisimman vähin varustein.

Tuotteiden ergonomia on myös todella tärkeää. En esimerkiksi pysty operoimaan monimutkaista kameran ja ulkoisen ND-suotimen yhdistelmää yksikätisesti lumimyrskyssä. Siksi on tärkeää, että kaikki tarpeellinen on kamerassa sisäänrakennettuna. Kun yrittää operoida kameraa paksut rukkaset kädessä, käy hyvin pian ilmi, onko laite hyvin suunniteltu vai ei.

Tiesin jo ennalta, että Canon Cinema EOS C300 Mark III selviytyy tehtävästä säässä kuin säässä. Tällä kertaa vastassa ei kuitenkaan ollut sadetta, joten en tarvinnut kalustolle ylimääräistä suojausta. Minulla ei muutenkaan ole tapana hyysätä kameroitani, vaikka pyrin toki pitämään ne mahdollisimman puhtaina. Kamerat ovat työvälineitä, joita käytän tallentaakseni tarvitsemaani sisältöä. Jos tämä edellyttää kuvauksia sateessa tai lumimyrskyssä pakkaskelillä, niin teen sen. Olen todella tyytyväinen siihen, kuinka hyvin Canonin ammattikuvauskalusto selviytyy kaikissa sääolosuhteissa.

Mukautettavat toiminnot, muoto ja edistykselliset ominaisuudet

En kokenut lainkaan tarvetta räätälöidä kameran painikkeita; se oli valmis kuvaamaan. Kaikki toiminnot olivat todella hyvin suunniteltu ja sijoitettu jo valmiiksi. Ainoa muokkaus, jonka tein, oli rec-valon sammuttaminen yöllä kuvatuissa kohtauksissa. Oli todella pimeää ja pelkäsin, että punainen valo heijastuisi lähikuvissa kiipeilijän naamasta.

Koin, että Canon Cinema EOS C300 Mark III oli todella helppo yhdistää lähes mihin tahansa gimbaaliin. Kamera on todella tasapainoinen ja ilman kahvaa sen muoto on lähes neliskanttinen. Näin ollen se oli helppo kiinnittää myös drooniin.

Droonilla kuvatuissa kohtauksissa käytin Canon EF 16-35 mm f/2.8L III s-sarjan zoom-objektiivia ja BP-A30-akkua. HDMI-liittimen ansiosta saatoin seurata kuvaa maasta käsin ja ohjata kameraa LANC-yhteydellä. Jätin automaattitarkennuksen päälle, mutta hidastin varmuuden vuoksi sen nopeutta. Käydessä materiaalia läpi jälkeenpäin, en huomannut kertaakaan, että kamera olisi yrittänyt kohdentaa kuvaa. Se toimi täydellisesti!

Päädyin kuvaamaan lähes kaiken aineiston Canon EF-S zoom-objektiivilla, vaikka olin pakannut myös Cine Prime -objektiiveja mukaani, koska yleensä pidän niistä. Automaattitarkennus toimii niin hyvin tässä, ISO-arvoa voi säätää todella korkealle ilman pelkoa kohinasta. Niinpä annoin mennä fiilispohjalta ja jätin objektiivin vaihtamatta.

Ylivoimainen kuvanlaatu

Dynaamisen alueen suuruus on minulle ehkä tärkeimpiä ominaisuuksia kamerassa. Olin innoissani, kun pääsin kokeilemaan DGO (Dual Gain Output) -kennoa ja se toimi todella hyvin! Yllätyin hämärässä kuvatun materiaalin laadusta todella positiivisesti. Olin asettanut ISO:n 12800:aan ja kuvasin suurimman osa materiaalista auringon laskun jälkeen, otsalamppujen ja nuotion valossa. Varjot ovat todella voimakkaita, mutta siitä huolimatta kuvanlaatu on hyvä ja yksityiskohdat erottuivat terävinä.

Värejä ei ollut juurikaan tarvetta säätää jälkikäteen, mikä oli tietenkin todella merkittävä hyöty. DGO-tiedostojen avulla sävytys oli helppoa. Jälki näytti hyvältä jo valmiiksi ja silti ääripäissä oli runsaasti varaa, joten työskentely oli helppoa ja mukavaa.

Kokeilin muutamissa kohtauksissa 120 kuvaa sekunnissa tallennusta, koska halusin näyttää tarkkaan sen, kuinka aallot iskevät rantakiviin ja kuinka tuuli liikutti merta. Tietyt asiat heräävät todella eloon hidastettuna. Kun materiaalin voi vieläpä tallentaa RAW-muodossa, se jättää lukemattomia mahdollisuuksia luovuudelle.