Elämää Young Wildlife Photographer of the Year -palkinnon jälkeen

Kun teini-ikäinenMarc Albiac innostui valokuvauksesta, hän vietti isänsä kanssa tuntikausia sivustolla, jossa parhaat espanjalaiset luontokuvaajat selostivat kuviensa takana olevia tekniikoita. Hän muistaa Mario Cean selostaneen, miten oli onnistunut ottamaan kaksoisvalotuskuvan pöllöstä kuunvalossa – käyttämällä vain yhtä kuvaa. Vain muutaman vuoden kuluttua Marcin omat kuvat olivat merkittävässä valokuvaustapahtumassa esillä Marion ottamien rinnalla. Marc on nyt Canon Ambassador, ja hän on saanut useita alan tunnustuksia, mukaan lukien arvostetun Young Wildlife Photographer of the Year -palkinnon vain 14 vuoden ikäisenä.

Nyt hän ja Belgiassa asuva ja työskentelevä Canon Ambassador Michel d'Oultremont – joka on kahdesti voittanut Wildlife Photographer of the Year Rising Star Portfolio Award -palkinnon – kertovat, miten tämä kilpailu auttoi heidän valokuvaajan uransa alkuun, ja antavat neuvoja nuorille luontokuvaajille, jotka haluavat seurata heidän jalanjälkiään.

Marc Albiac: Vanhempani veivät minut mukanaan vuorille ennen kuin osasin edes kävellä. Isäni tykkäsi kuvata maisemia ja eläimiä. Kun olin seitsemänvuotias, hän hankki uuden kameran ja minä sain hänen vanhan Canon EOS 30D:nsä (jonka tilalla vuorostaan on nyt Canon EOS 90D). Rakkaus eläimiin tuli ensin. Kamera oli vain työkalu, jonka avulla pystyin tuomaan luonnon mukanani kotiin.

Michel d'Oultremont: Ehdottomasti rakkaus luontoon. Harrastin aluksi lintubongausta aktiivisesti kolmen vuoden ajan. Valokuvaus on pelkkä väline, jonka avulla saatoin tallentaa kohtaamiseni villin luonnon kanssa. Yhtä hyvin voisin tehdä veistoksia tai maalauksia, mutta minulla ei ole tarvittavia taitoja. Ensimmäiset kuvani otin suolla. Makasin mudassa ja odottelin vesilintuja. Kuvat olivat aika tavanomaisia, mutta tuntui silti upealta viedä nuo hetket kotiin. Suo oli näppärästi vain noin kilometrin päässä kotoani. Aloitin Canon EOS 400D -kameralla (jonka tilalla on nyt Canon EOS 850D) ja 20 vuotta vanhalla EF 300mm f/4L USM -objektiivilla (jonka tilalla on nyt Canon EF 300mm f/4L IS USM).

Michel: Kaikissa kilpailuissa tarvitaan onnea. Onnea tarvitaan osallistujaksi pääsemiseen, mutta myös palkinnon voittamiseen. Olen ollut onnekas, koska olen voittanut tämän palkinnon jo kahdesti. Se on suuri kunnia, ja on hienoa nähdä, että näkemykseni villistä luonnosta vetoaa tuomaristoon ja yleisöön.

Marc: En ole koskaan ottanut valokuvia vain kilpailun voittamista varten, vaan ainoastaan siksi, että halusin ottaa ne. Luulen, että se on salaisuuteni. Voittajakuvani otin isoäitini puutarhassa. Uskon, että parhaat kuvat syntyvät siellä, missä eniten vietät aikaa, riippumatta siitä, missä tämä paikka on. Kun työskentelee lähellä kotia, ei tarvitse stressata siitä, että paluulento lähtee jo parin päivän päästä. Ja jos jonain päivänä kuvaaminen ei onnistu, on helppo tulla takaisin seuraavana päivänä.

Marc: Olen melko ujo, vielä nytkin, kun olen 22-vuotias – ja silloin 15-vuotiaana olin aivan hermona, mutta unelmani oli toteutunut. Kilpailun järjestäjät kertoivat minulle voitostani sähköpostitse jo keväällä, mutta koska palkintoseremonia oli vasta syksyllä, en voinut puoleen vuoteen kertoa asiasta kenellekään.

Olen tietysti osallistunut muihinkin kilpailuihin, enkä ole aina voittanut palkintoja. Yksi valokuvauksen parhaista puolista on sen subjektiivisuus. Vaikka jotkut pitävät tietystä kuvasta, toiset saattavat inhota sitä – ja kilpailuissa on sama juttu. Tuomariston on pidettävä kuvastasi enemmän kuin muiden kuvista, mutta se ei tarkoita, että kuvasi olisi yhtään sen parempi kuin muiden.

Luontokuvauksen tavoin valokuvauskilpailut vaativat sinnikkyyttä. Kärsivällisyys on välttämätöntä, jos haluaa kuvata eläimiä luonnossa, sillä usein käy niin, etteivät eläimet näyttäydy ja joudut lähtemään kotiin ottamatta yhtään kuvaa. Jos kuitenkin pyrit sitkeästi saamaan haluamasi kuvan ja yrität kerran toisensa jälkeen, onnistumisen mahdollisuudet ovat suuremmat kuin kotiin jäämällä.

Michel: Olin todella yllättynyt. Kun olin nuori valokuvaaja, ihailin kovasti Wildlife Photographer of the Year -palkinnon voittajia. On hienoa voida sanoa, että kuvani on äänestetty maailman parhaiden joukkoon.

Sinnikkyys on tärkeintä: on vain jaksettava yrittää uudelleen ja uudelleen. Olen optimistinen ja aika itsepintainen, joten jos näkemäni eläin ei ole riittävän hyvässä valossa, aloitan alusta saadakseni lopulta unelmieni otoksen. Oli yksikin kuva, jota olin lähettänyt moniin kilpailuihin jo kolmen vuoden ajan, mutta se valittiin vasta vuonna 2014 – itse pidin kuvasta kovasti, ja mielestäni siinä oli runsaasti potentiaalia.

Millä tavoin kilpailun voitto auttoi luontokuvaajan urasi alkuun?

Michel: Kuvaan paljon näppituntumalla, murehtimatta liikaa, mikä toimii ja mikä ei. En lavasta otoksiani, vaan kuvaan asiat sellaisina kuin ne tulevat. Kuvaamalla kohtaamiani villieläimiä saan talteen näiden kohtaamisten itsessäni herättämät tunteet.

Marc: En vieläkään pysty näkemään mitään yhtenäistä tyyliä kaikissa valokuvissani. Pyrin ottamaan jokaisesta eläimestä useita erityylisiä kuvia, sekä dokumentaarisia että taiteellisempia, muutaman mustavalkokuvan ja muutaman värikuvan, ehkä pari lähikuvaa ja yleiskuvia sen elinympäristöstä. Minua kiinnostaa eniten kuvata selkärankaisia, kuten nisäkkäitä, lintuja, matelijoita ja sammakkoeläimiä. Nämä eläimet vaativat perehtymistä sekä niihin itseensä että niiden elintapoihin ja -ympäristöihin.

Marc: Kyllä. Joitakin virheitä teen edelleen. Jos esimerkiksi haluan oikein kovasti kuvan tietystä eläimestä, yritän hermostuksissani päästä aina hiukan lähemmäksi. Silloin eläin saattaa säikähtää, ja kuva jää ottamatta.

Michel: Sanoisin että olen oppinut odottamaan eläimiä. Luontokuvaus vaatii paljon tietoa eläimistä ja kärsivällisyyttä tarkkailla niitä häiritsemättä niitä. Mutta sen minä opin jo erittäin nuorena. Olen yleisesti ottaen hyvin kärsivällinen ihminen, joten en turhaudu helposti ja jaksan aina olla optimistinen.

Michel: Nuorilla valokuvaajilla on liian kiire saada kuvilleen kasoittain tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa. Itse olen sitä mieltä, että tuollainen suosiosta kilpaileminen pitäisi lopettaa, sillä kun kaikki haluavat aina vain lisää ja enemmän, joku varmasti päätyy kuvatessaan häiritsemään eläimiä.

Marc: Vaikeinta on löytää joku, joka lähtee mukaasi kuvausretkelle. Minulla oli onnea, että vanhempani olivat kiinnostuneita vuorista ja eläimistä, mutta kaikilla ystävilläni ei ole ollut samanlaisia mahdollisuuksia. Jos asut Barcelonan kaltaisessa suurkaupungissa, sinun on vaikeampi päästä näkemään monenlaisia eläimiä.

Michel: Tutustu eläimiin, lue tietoa niistä ja opettele ymmärtämään niitä, ennen kuin yrität kuvata niitä. Tämä on erittäin tärkeää. Eläinten ja ympäristön on oltava rauhallisia ja häiriöttömiä. Jos eläin säikähtää sitä kuvattaessa, kuvista ei tule hyviä.

Marc: Kuvaa mitä haluat ja miten haluat. Jos haluat ottaa mustavalkokuvia, tee niin. Jos pidät teleobjektiivin käytöstä, kuvaa sitten sillä. Älä ota sellaisia valokuvia, joita luulet, että sinun pitäisi ottaa, vaan sellaisia kuin haluat ottaa.


Kirjoittanut Rachel Segal Hamilton