A wooden chopping board with balls of colourful clay spread along it.

VIDEOTEKNIIKAT

Näin luot ensimmäisen stop motion -animaation

Stop motion -animaatiovideon luominen on hauska kuvausprojekti, johon koko perhe voi osallistua. Kun otat sarjan stillkuvia esineestä ja liikutat sitä hieman aina ennen uuden kuvan ottamista, luot kuvasarjan, jonka voi toistaa elokuvana. Näin saadaan luotua illuusio esineen liikkeestä.

EOS-kameran asetusten määrittäminen parhaan mahdollisen tuloksen saamiseksi on helpoin osuus – elottoman esineen henkiin herättäminen ja persoonallisuuden luominen sen sijaan vaativat taitoa.

Ammattianimaattori Ed Jackson kertoo vinkkejä, joiden avulla pääset alkuun stop motion -animaatiokuvauksessa. Stop-motion -animaatiokoulutuksen suoritettuaan Ed on tehnyt töitä lukuisille alan asiakkaille. Esimerkiksi Aardman Animations -studiolle työskennellessään Ed oli mukana tekemässä Late Lammas -tv-sarjaa, Nick Parkin Luolamies-elokuvaa ja Late Lammas -elokuvaa Farmageddon.

Ed näyttää, miten helposti stop motion -animaatiokuvaamisessa pääsee alkuun näillä yksinkertaisilla välineillä: Canon EOS 250D -kameralla, parilla valolla ja muovailtavalla savella.

Valitse kohde

Kotoa ja kodin ympäriltä löytyy runsaasti erilaisia esineitä, joista saa hyviä kohteita projektiin. Voit esimerkiksi kuvata itsensä rakennukseksi kasaavia lelupalikoita, avautuvaa karkkipussia tai leluautoja, jotka ajavat kilpaa keittiön pöydällä. Ed suosittelee kuitenkin aloittamaan helpolla aiheella, kuten hän teki kuvatessaan videon pomppivasta pallosta.

”Muovailuvaha tai muovailtava savi ovat suosikkikohteitani, koska niitä on niin helppo muokata. Luomassani lyhytelokuvassa kuvasin vain palloa ylhäältäpäin ja liikutin sitä pitkin pöytää muuttaen sen muotoa niin, että syntyi illuusio pomppivasta pallosta.

"Neuvoni on, että aluksi ei kannata rakentaa mitään liian monimutkaista. Pidä tausta yksinkertaisena ja keskity animaatioon. Jos sinulla on juoni, pidä se lyhyenä ja yksinkertaisena. Kokeile ensin kaikkea pienellä projektilla ennen kuin ryhdyt kuvaamaan pitkää videota.”

Määritä kameran asetukset

The back of an EOS camera showing the settings used for filming stop-motion.
Kameran kiinnittäminen jalustaan on paras tapa varmistaa, ettei se pääse liikkumaan kuvien ottamisen välillä ja rajaus pysyy yhtenäisenä.

Tavallisesti elokuvien kuvasuhde on 16:9, mutta oletuksena kamera tallentaa stillkuvia, joiden kuvasuhde on 3:2. Muuttamalla kuvasuhdetta päävalikossa ennen kuvaamisen aloittamista varmistat, että stop motion -elokuvasi esitetään laajakuvana. Jotta tämä vaihtoehto tulee näkyviin, EOS-kamera täytyy ehkä asettaa Kuvaus näytöllä -tilaan.

Ed suosittelee määrittämään tarkennus- valotus- ja valkotasapainoasetukset manuaalisesti. Sillä varmistetaan, että asetukset pysyvät lukittuina, jotta kaikkien valmiin elokuvan kuvien laatu on yhtenäinen. Myös keinovalon käyttäminen auttaa laadun yhtenäistämisessä.

"Voit kuvata ulkona tai ikkunan lähellä, mutta luonnollinen valo muuttuu tietysti koko ajan. Jos työskentelee muutaman pöytälampun kanssa pimeässä huoneessa, valoa voi hallita paremmin. Tällöin valmiissa elokuvassa saattaa esiintyä välkyntää, kuten omasta videostani voi huomata. Se vaikuttaa kokonaisuuteen."

Käytä jalustaa.

An EOS camera on a tripod pointing down at a small ball of green clay on a tabletop.
Varmista, ettei kamera liiku käyttämällä kaukolaukaisinta tai älypuhelinta ja Canon Camera Connect -sovellusta.

Jalustaa käyttämällä varmistat, että rajaus ei vaihtele kuvasta kuvaan ja jokainen ottamasi kuva on tarkka. EOS-kameran kääntyvän näytön ansiosta kuvan rajaaminen on helppoa myös hankalasta kuvakulmasta kuvatessa. ”Varmista, että kaikki on lukittu tiukasti paikoilleen, sillä et varmasti halua kameran liikkuvan missään vaiheessa”, Ed painottaa.

Jalustaa käyttämällä saa myös enemmän valinnanvaraa valotusajan määrittämiseen. Pieni ISO-herkkyys, kuten ISO 200, takaa ettei kuvasta tule rakeinen. Ota testikuvia eri aukkoarvoilla, niin löydät itsellesi mieleisimmät asetukset. Varmista sitten valotusaikaa säätämällä, että kuvasta tulee riittävän valoisa.

Ammattianimaattorit käyttävät edistyneitä ohjelmistoja, kuten Dragonframea, esimerkiksi kameran hallintaan, kuvasarjojen ottamiseen ja tarkasteluun sekä valaistustehosteiden ohjelmointiin. Aloittelijan kannattaa kuitenkin tehdä asiat yksinkertaisesti ja ottaa kaikki kuvat käsin.

Käytä kaukolaukaisinta kuvien ottamiseen sen sijaan, että painaisit joka kerta kameran laukaisinta. Näin et liikuta tahattomasti kameraa kuvasarjan aikana. Jos kamerassasi on Wi-Fi-yhteys, voit myös ottaa kuvat Canon Camera Connect -sovelluksella ja toistaa ne koskematta kameraan.

Valitse kesto

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Filmmaker Matthew Vandeputte uses his camera from an elevated position among city buildings. © Pete Jobson

INTERVALLIKUVAUS

Liikkeen vangitseminen intervallivideoon

Varmoja tekniikoita intervalli-, hyperlapse- ja hidastettujen videoiden kuvaamiseen.

A before-and-after shot of a field of long grass, dark and unedited on the left, with a lighter version on the right after editing in DPP.

INTERVALLIKUVAUS

Näin kuvaat intervallivideoita

Tutustu EOS-intervallikuvaukseen kotoa käsin.

Create and print a time-lapse time stack

INTERVALLIKUVAUS

Luo ja tulosta intervallipino

Tässä kuvien pinoamisoppaassa kerrotaan, miten voit tehdä intervallikuvista yhden kuvan.

Ed Jackson rolling a ball of green clay in his hand below an EOS camera on a tripod.
Ota kaksi kuvaa aina ennen kuin liikutat esinettä. Tämä puolittaa työmäärän ja antaa valmiille videolle miellyttävän sarjakuvamaisen ulkonäön.

Stop motion -projektin kesto riippuu siitä, kuinka monta stillkuvaa otat ja mikä on elokuvasi kuvataajuus. Jos kuvasarjasi esimerkiksi toistetaan 25 kuvan sekuntinopeudella, sinun on otettava 25 stillkuvaa jokaista videon sekuntia kohden. Hieman elokuvamaisemman ilmeen saat kuvaamalla 24 kuvaa sekunnissa.

Liikuta esinettä

Ed Jackson, by his camera on a tripod and a desk lamp, adjusting a ball of pink clay.
Selvitä kokeilemalla, kuinka paljon esinettä on liikutettava kuvien välillä. Pienet muutokset luovat illuusion sulavammasta liikkeestä, mutta silloin tarinan kertominen vie kauemmin.

Riippuu kuvataajuudesta, kuinka paljon esinettä on liikutettava jokaisessa kuvassa. ”Jos esimerkiksi otat kuvia 25 kuvan sekuntinopeutta varten, esinettä on liikutettava suhteellisen vähän, jotta animoitu liike on hienovaraista. Muuten kaikki liikkuu liian nopeasti”, Ed selittää. ”Mutta jos kuvataajuus on esimerkiksi 12 kuvaa sekunnissa, esinettä voi liikuttaa kerralla enemmän ja sen sijaintia voi vaihtaa rohkeammin. Loppujen lopuksi liikkeen suuruus riippuu siitä, mitä kuvassa tapahtuu ja minkälaisen liikkeen haluat näyttää.”

Muokkaa video

A Canon EOS camera on a tripod, pointing down at a chopping board covered with balls of brightly coloured clay.
Kuvien muokkaaminen sarjaksi on helpompaa kuin luuletkaan, sillä puhelimiin ja tietokoneisiin on helposti saatavilla erilaisia yksinkertaisia kuvanmuokkaussovelluksia.

Jos kuvaat elokuvaa varten yksittäisiä stillkuvia etkä käytä sovelluksia tai ohjelmistoja, kuvista on koostettava video. Ed on käyttänyt pitkään Adobe Premier Pro -ohjelmistoa, mutta koosteen voi tehdä millä tahansa yksinkertaisella videonkäsittelyohjelmistolla. Tuo vain yksittäiset kuvat aikajanalle, lisää halutessasi ääniraita ja vie elokuva MP4- tai MOV-tiedostona tai muuna vastaavana jaettavana tiedostona.

Mobiililaitteille ja tietokoneille on saatavilla erilaisia helppokäyttöisiä sovelluksia, jotka automatisoivat prosessin. Niiden avulla voit myös tarkastella animaatiota tehdessäsi sitä ja siirtää valmiin videon. Ed kehottaa kokeilemaan Stop Motion Studio -sovellusta.

Stop motion -animaatio on teknisesti yksi helpoimmin luotavista videomuodoista. Et tarvitse paljon varusteita tai tilaa – tarvitset vain runsaasti kärsivällisyyttä! Voit käyttää mitä tahansa EOS-kameraa, asettaa sen manuaalitilaan ja aloittaa vaikka heti.

Kun perusperiaatteet ovat tuttuja, voit alkaa kokeilla uusia tekniikoita ja rakentaa omaa tyyliä. ”Televisiosarjoissa, kuten Late Lampaassa, liikutamme nukkeja yleensä 12 kertaa jokaista sekuntia kohden”, Ed kertoo. ”Otamme kaksi kuvaa jokaisesta asennosta, jotta saamme oikean määrän kuvia toistoa varten. Kahden kuvan ottaminen jokaisen liikkeen välillä säästää aikaa ja hidastaa toistettavaa animaatiota, mikä saa sen näyttämään sarjakuvamaisemmalta. Elokuvaa kuvatessamme liikutamme sen sijaan nukkeja yleensä kaikissa 24:ssä tai 25:ssä kuvassa, sillä se saa animaation näyttämään elävämmältä.”

Ed rohkaisee kokeilemaan erilaisia asioita. "Ole luova, opi virheistäsi ja pidä hauskaa.”

Teksti: Marcus Hawkins

Vastaavat tuotteet

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Inspirointiosiostamme löydät parhaat kuvausvinkit, osto-oppaat ja haastattelut – eli kaiken mitä tarvitset löytääksesi juuri sinulle sopivan kameran tai tulostimen ja herättääksesi seuraavan ideasi henkiin.

Palaa vinkkeihin ja tekniikkoihin