Viime viikolla julkistettiin Vuoden Kuvajournalismi 2019 -kilpailun parhaimmisto. Tänä vuonna kisaan osallistui 77 valokuvaajaa 1794 kuvalla. Vuoden Kuvajournalistiksi 2019 ja koko kilpailun voittajaksi valittiin kuvaaja Touko Hujanen, jo toisen kerran peräkkäin. Lisäksi hänet palkittiin kunniamaininnoilla kilpailun Kuvaessee - ja Henkilökuva sarjoissa. Kilpailun tuomareina toimivat tänä vuonna tanskalainen kuraattori, valokuvahistoroitsija ja KATALOG -lehden päätoimittaja Jens Friis, dokumenttielokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Virpi Suutari ja lehtikuvaaja Joel Maisalmi. Tuomariston mielestä Touko Hujasen kuvat ovat tarinallisia ja sensitiivisiä ja hänellä on kyky ymmärtää ihmistä. Minimalistisin keinoin hän onnistuu herättämään katsojan mielikuvituksen ja muistot.
Kuva Kari Lammisesta ja Töllin myllystä on yksi Touko Hujasen palkitusta kuvasarjasta Vuoden Kuvajournalismi 2019 -kilpailussa. Töllin mylly sijaitsee Marttilantien varrella, kauniilla paikalla Töllinkosken rannalla, jossa myllyjä on ollut 1800-luvulta lähtien. Töllinkosken alue on erittäin kaunista vanhaa kulttuurimaisemaa, jossa aikaisemmin on ollut myös voimalaitos ja saha. Mylly on tunnettu hyvistä jauhoistaan, ja sinne on tultu jauhattamaan viljaa pitkienkin matkojen takaa. Touko kertoo kuvan synnystä seuraavasti.
”Seuraamme toimittaja Johannes Roviomaan kanssa Suomen maataloutta. Kiersimme viime kesänä useita maatiloja ja olimme matkalla Vihtiin eräälle hiiliviljelytilalle kun näimme joen rannassa Töllin Myllyn. Ensin luulimme paikkaa museoksi mutta yllätykseksemme sisällä olikin joku työn touhussa. Kari Lamminen puuhaili jauhojen parissa. Juttelimme Lammisen kanssa ja otin muutaman kuvan ja lähdimme jatkamaan matkaa. Autossa tuli kuitenkin sellainen olo, että mylly olisi kiinnostava jutun aihe, ja palasimme viikon päästä takaisin myllylle. Oli hyvä, että menimme uudestaan. Aurinko sattui juuri laskeutumaan ja valaisi jauhoisen myllyn aivan toisella tavalla kuin ensimmäisellä käynnillä.”
Kuvauskalusto
Canon EOS 5D Mark IV -järjestelmäkamera ja Canon EF 24-70mm f/2.8L II USM -objektiivi
Touko Hujanen on reportaasiin erikoistunut valokuvaaja ja palkittu kuvajournalismin ammattilainen. Hän on vuosien 2019/2018 kuvajournalisti, vuoden 2011 lehtikuvaaja ja vuoden nuori lehtikuvaaja 2009. Iältään hän on 33 vuotta.
Suomen kuvajournalistit on järjestänyt Vuoden lehtikuvat -kilpailua vuodesta 1962 lähtien. Nykyisin kisa tunnetaan Kuvajournalismi-kilpailuna. Tämän vuoden palkitut voittajakuvat tullaan näkemään näyttelyssä Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä vuoden 2020 aikana.
Canon on Kuvajournalismi 2019 -kilpailun pääyhteistyökumppani. Kilpailun tukijana Canon haluaa edistää korkealaatuista journalismia sekä nostaa esiin eri kategorioiden parhaita kuvia ja kuvaajia Suomesta sekä tuoda kuvien parhaimmiston mahdollisimman monen nähtäville.